Skip navigation

Lääkereseptejä. Sarjoja. Lääkereseptien sarja 4: Helsingin, Hangon ja Vihdin apteekit 1940-1970-lArkisto

Yhteenveto
Tunnistetiedot
peruskokoelma
Arkisto
MA1:APT:B:5:
1
16
Valmistustiedot
Kuvailutiedot
Fyysiset tiedot
Sisällönkuvailu

Kielet; ruotsi ja suomi. Olivat Apteekkimuseolle osoitetussa kirjekuoressa, jossa luki "Apoteksmuseet, Strandgatan 20100 Åbo". Kirjeen on lähettänyt apteekkimuseolle Marita Andersson ja siinä lukee ruotsin kielellä "Tässä vanhoja reseptejä siltä varalta, että ne kiinnostaisivat apteekkimuseota". Eli Marita Andersson on lahjoittanut kyseisen erän joskus 1970-luvulla tai sen jälkeen Vanhemmissa on resepteissä on merkity paitsi lääkkeen käyttötapa niin myös koostumus, paitsi silloin kun lääke on jonkin suuren tehtaan, kuten Pfizerin, valmistama lääke, jolloin vanhemmissakin resepteissä on vain lääkkeen käyttötapa ja nimi. Uudemmissa resepteissä etenkin 1960-luvun lopun jälkeen on sen sijaan useimmiten vain lääkkeen nimi ja käyttötapa, ei koostumusta. Vanhemmat lääkkeet ovat useimmin nesteen muodossa kuin uudemmat lääkkeet. 1970-luvulla kaikkien määrättyjen reseptien lääkkeet ovat jo pillerimuodossa. Etenkin vielä 1950-luvun lääkkeissä on paljon aineosina luonnosta suoraan saatavia rohdoksia, kuten esimerkiksi belladonnaekstraktia/belladonnauutetta tai kielotinktuuraa Lääkkeet vanhimmasta uusimpaan: 1. Stadion Apteekki I Apoteket , 17.9.1940. Utvärdes (Ulkoisesti käytettävä). Määrääjä: Putkonen. Aineosat Naphtol. 1,00 , (1-naftoli, synteettinen kemikaali) Spir.(lääkepirtua/lääkealkoholia, 1-naftolin liuottamiseen) 100,00 (Nestemäinen lääke. Ilmeisesti valmistettu apteekissa, koska aineosat on kirjoitettu näkyviin) 2. Lauttasaaren Apteekki / Drumsö Apotek G.A Klenberg, 28.6.1952. 1 matsked 2 gånger dagligen efter måltid (Ruokalusikallinen kaksi kertaa päivässä ruoka-ajan jälkeen. Aineosat: Inf.adon.vern. 5,0/300,0 Tinct.convall. 3,0 (kielotinktuuraa/kielouutetta;tinktuura on lääkkeenä käytetty jonkin kasvin alkoholiuute, kasvirohdos) Tinct.bellad 2,0 (belladonnatinktuuraa, kasvirohdos, rohdoslääkintä) Natr.diaethylbarb. 1,5, (natriumdietyylibarbituraatti, synteettinen lääkeaine 1900-luvun alusta, synteettinen lääkkeenvalmistus) Codein.phosph. 2,0 (kodeiinifosfaatti, luonnossa esiintyvä kodeiinin suola, rohdoslääkintä) Aminophenazon. 5,0 (aminofenatsoni, synteettinen lääkeaine 1800-luvun lopusta, synteettinen lääkkeenvalmistus) Calc.brom 5,0 (kalsiumbromidi, luonnossa tavattava epäorgaaninen kemikaali ja homeopaattisessa kansanlääkinnässä käytetty lääkeaine, rohdoslääkintä) Extr.fl.valerian. 20,0 (valeriaanauute, Valeriaana on kasvi, kasvilääkintä, rohdoslääkintä) (Nestemäinen lääke. Ilmeisesti valmistettu apteekissa koska aineosat on kirjoitettu näkyviin. Pitää sisällään sekä synteettisiä aineosia että luonnosta saatavia rohdoksia) 3. Arkadia Apotek / Apteekki Arkadia Helsinki 10.7..1954. Käyttöohje/käyttötapa: 2 tabletter 3 ggr dagligen (2 tablettia 3 grammaa päivittäin). Määrääjä J. Raekallio. Takana tabletin tuotenimi Tab.Theoprenrit c.palaverin. Medica N: C. D.in vitr.orig. No I.s.) (Tabletti. Ilmeisesti valmistettu tehtaassa, koska tabletilla erillinen nimi eikä koostumusta ole kirjoitettu näkyviin. Selviää koostumus selviää tabletin paketista. Synteettisen orgaanisen kemian teollinen lääkkeenvalmistus tehtaissa.) 4. Lauttasaaren Apteekki / Drumsö Apotek G.A Klenberg 19.8.1954. Käyttötapa: En tablet före maten 2-3 gånger om dagen. Määrääjä A. Koskimies Takana tabletin tuotenimi ja tuotetiedot: Tabl.Digestal forte D.in lag.orig.N:O I.s. (Tabletti. Ilmeisesti valmistettu tehtaassa, koska tabletilla erillinen nimi eikä koostumusta ole kirjoitettu näkyviin. Koostumus selviää tabletin paketista.Synteettisen orgaanisen kemian teollinen lääkkeenvalmistus tehtaissa) 5. Yliopiston Apteekki Helsinki 26.9.1955. Teelusikallinen kolmesti päivässä. Määrääjä: M. Hirvonen. Aineosat: Liq.pectoral. 100,0 (liquor pectoralis, Tanskan kuninkaan rintatipat, mustat yskäntipat, pectustipat, perinteinen ei-synteettinen lääke) Tinct.opii benz. 30,0 (bentsoehappoinen oopiumtinktuura, Keltaiset anistipat, Elixir paregoricum, Pärekoritipat, Ruskeat yskäntipat, perinteinen ei synteettinen lääke) Clycerin. 20,0 (glyseriini tai glyseroli, synteettisesti valmistettu kolmiarvoinen alkoholi, sitoo tehokkaasti vettä) Codein.phosp. 0,8 (kodeiinifosfaatti, ooppiumunikosta eristetystä kodeiinista synteettisen orgaanisen kemian keinoin johdettu yhdiste) Spir . (alkoholi, lääkkeen liuottimeksi ja desinfiointiin) (Nestemäinen lääkaine. Ilmeisesti valmistettu apteekissa, koska aineosat on kirjoitettu reseptiin näkyviin. Pitää sisällään sekä synteettisiä lääkeaineosia että luonnosta saatavia rohdoksia) 6. Vihdin Apteekki 28.5.1957. Ruokalusikallinen kolmesti päivässä. Määrääjä Sucksdorff. Aineosat: Natr.diaethylbarb. 2,0 (natriumdietyylibarbituraatti, synteettinen lääkeaine 1900-luvun alusta) Phenazon. 24,0 (fenatsoni, synteettinen) Codei.phosp 0,85 (kodeiinifosfaatti, luonnossa esiintyvä kodeiinin suola, rohdoslääkintä) Extr.belladonna 0,25 (belladonnauute, kasvisrohdos, rohdoslääkintä) Extr.fl.frangul (korpipaatsamauute, kasvisrohdos, rohdoslääkintä) Tonicum 5,00 (kivennäisvettä) (Nestemäinen lääkaine. Ilmeisesti valmistettu apteekissa, koska aineosat on kirjoitettu reseptiin näkyviin. Pitää sisällään sekä synteettisiä lääkeaineosia että luonnosta saatavia rohdoksia) 7. Yliopiston apteekki Helsinki 20.11.1957. Käyttötapa 1 tablet 4 ggr dagligen (1 tabletti 4 grammaa päivittäin). Määrääjä: M. Hirvonen. Reseptin yhteydessä tabletin tuotenimi ja tuotetiedot: Tabl.Elkosin Ciba XX D.in lag.orig. n:o I S (Tabletti. Ilmeisesti valmistettu tehtaassa, koska tabletilla erillinen nimi eikä koostumusta ole kirjoitettu näkyviin. Selviää koostumus selviää tabletin paketista. Synteettinen orgaaninen lääkekemia ja teollinen lääkevalmistus tehtaissa) 8. Yliopiston apteekki Helsinki 12.11.1958. Ruotsiksi lukee 1 tabletti 2 kertaa päivässä viikon ajan. Sitten yksi tabletti kerran päivässä. Määräjä Martti Hirvonen. Tabletin tuotetiedot: Tabl.Delta-cortil Pfizer 5 mg XX (Tabletti. Lääketehdas Pfizerillä valmistettu. Synteettinen orgaaninen lääkekemia ja teollinen lääkevalmistus tehtaissa) 9. Yliopiston apteekki Helsinki 6.4.1960. Ruotsiksi lukee 1 kpl 4gramman tabletti päivittäin. Määrääjä M.Sundberg. Tuotenimi Tabl.Starisil Star (Lääketehtaalta. Synteettinen orgaaninen kemia) 10. Yliopiston apkteekki Helsinki 24.9.1961. Ruotsiksi lukee 1 teelusikallinen 3 kertaa päivässä. Määrääjä Margit Petri-Larmi. Tasan sama lääke kuin resepti numero 5. yllä. (Pitää sisällään sekä synteesien orgaanisen kemian keinoin valmistettuja lääkeaineosia että luonnosta suoraan eristettävissä olevia lääkeaineosia) 11 Apoteket i Hango Hangon Apteekki 22.12.1967. Ruokalusikallinen 3;sti päivässä. Määrääjä M. Hirvonen. Aineosat: Diluend , ipecac. 10,0 (laimennettua ipeca-siirappia, oksennusjuuresta valmistettua siirappia, käytettiin mm. limaa irroittamaan kasvisrohdos, rohdoslääkintä,) Extr.fl.thymi 15,0 (ajuruohouutetta, kasvisrohdos, rohdoslääkintä) Extr.bellad 0,5 (Belladonnauutetta, kasvisrohdos, rohdoslääkintä) Codein.phosp 0,7, (Kodeiinifosfaatti, luonnossa esiintyvä kodeiinin suola, rohdoslääkintä) Syr.sacch (Sokerisiirappia, tekemään nestemäisestä lääkkeestä paremmin juotavaa) Spir. 25,00 (Alkoholia, liuotteeksi ja desinfioimaan) Mix.ammon.chlorid 500,0 (Salmiakkinestettä) (Luultavasti kyseessä on yskänlääke. Tiuote on valmistettu apteekissa paikan päällä. Vastaavia tuotteita myydään nykyään luontaistuotekaupoissa, sillä kaikki lääkkeen osat ovat luonnosta suoraan eristettäviä eli ei synteettisen orgaanisen kemian keinoin valmistettuja lääkeaineita) 12. Apoteket i Hango Hangon Apteekki 4.6.1970. Ruotsiksi lukee 2 tablettia päivittäin. Määrääjä K.J. Lundmark. Lääketehtaasta, sillä reseptissä lukee vain tabletin nimi Tabl.Lucosil. Synteettisen orgaanisen kemian teollinen lääkkeenvalmistus 13. Apoteket i Hango Hangon Apteekki 7.5.1971. Ruotsiksi lukee 1 tabletti aamuin illoin. Määrääjä K.J. Lundmark. Lääketehtaasta, sillä reseptissä lukee vain tabletin nimi Tabl. Torecan. Synteettisen orgaanisen kemian teollinen lääkkeenvalmistus 14. Apoteket i Hango Hangon Apteekki 7.5.1971. Ruotsiksi lukee 1 tabletti sydänvaivoihin. Määrääjä K.J. Lundmark. Lääketehtaasta, sillä reseptissä lukee vain tabletin nimi Segontin. Synteettisen orgaanisen kemian teollinen lääkkeenvalmistus. 15. Apoteket i Hango Hangon Apteekki 21.4.1972. Ruotsiksi lukee 1 tabletti 3 krt päivässä virtsarakon tulehdukseen. Määrääjä K.J. Lundmark. Lääketehtaasta, sillä reseptissä lukee vain tabletin nimi Lucosil. Synteettisen orgaanisen kemian teollinen lääkkeenvalmistus 16. Apoteket i Hango Hangon Apteekki 27.6.1972. Ruotsiksi lukee 1 tabletti aamuin illoin. Määrääjä K.J. Lundmark. Lääketehtaasta, sillä reseptissä lukee vain tabletin nimi Adalphan-Esidrex. Synteettisen orgaanisen kemian teollinen lääkkeenvalmistus Taustaa: Vielä 1950-luvulla lääkkeitä valmistettiin paljon apteekkien omissa laboratorioissa. Apteekissa valmistettujen lääkkeiden resepteihin kirjoitettiin mitä lääkettä se sisälsi, lääkkeen käyttötapa ja lääkkeen koostumus. Nykyään, kun lääkkeet pakkauksineen tulevat melkein kaikki tehtaalta ja apteekit valmistavat enää hyvin vähän lääkkeitä omissa laboratorioissaan, ei apteekkien enää tarvitse erikseen kirjoittaa lääkkeen tietoja, kuten koostumusta, ylös. Nykyään resepteissäkin on vain pelkkä lääkkeen tuotenimi ja käyttötapa. Apteekkien oma laboratoriottominta alkoi voimakkaasti vähetä 1960- ja 1970-luvulla ja lääkkeitä alettiin entistä enemmän valmistaa tehtaissa. 1970-luvulla Suomessakin toimi jo 13 lääketehdasta ja enää hyvin pieni osa lääkkeistä valmistettiin apteekkien laboratorioissa. Samalla lääkkeet olivat entistä useammin pillerin muodossa sisäisesti nautittavan nesteen sijaan, sillä isoissa teollisissa tehtaissa oli helpompi valmistaa pillereitä, kun apteekkien omissa laboratorioissa. 1970-luvulla lääkeresepteihin ei yleensä enää kirjoitettu lääkkeen koostumusta. Vaikka synteettinen orgaaninen kemia, joka valmisti uusia lääkeaineita aineiden välisiä kemiallisia reaktioita käyttämällä, alkoi voimakkaasti kasvaa ja kehittyä vuoden 1860 jälkeen, oli tuo kehitys pitkä prosessi, joka jatkuu edelleen. Vielä 1900-luvun puolivälissäkään ei synteettisen orgaanisen kemian kehitys ollut edennyt samanlaisin harppauksin kuin 1960-luvulta alkaen. Vielä1950-luvullakin käytettiin lääkkeiden valmistusosina paljon määrin kasveista, eläimistä tai mineraaleista suoraan saaduista nesteistä liukoisuusominaisuuksien perusteella uutettuja aineita tai muuten luonnosta suoraan eristettyjä aineita eli nk. rohdoksia. 1960-luvulla ja etenkin 1970-luvulla alkoi synteettinen orgaaninen kemia kehittyä isoin harppauksin. Nykyään luonnosta suoraan saatavia lääkeaineita eli rohdoksia myydään pääsiassa luontaistuotekaupoissa, kuten Ruohonjuuressa, ei apteekeissa.

Merkinnät
Summary in English
Historiatiedot
Yhteenkuuluvat objektit
Asiasanat ja luokitus
 
Museoarvo
Lähteet
Tiedostot
Julkaiseminen

Haravoitavissa Finnaan
Ei
Haravoitavissa Europeanaan
Ei