Tunnistetiedot
Valmistustiedot
Kuvailutiedot
Fyysiset tiedot
Sisällönkuvailu
Laulaja-lauluntekijä Mikko Kuustonen esiintyy laulaen ja soittaen akustista kitaraa. Hänellä on yllään musta T-paita, jonka valkoisesta tekstistä näkyy kuvassa sen verran, että voi päätellä siinä lukevan. MUSTA JALOKIVI. Se on Kuustosen vuonna 1991 julkaistun studiolevyn nimi. Tuota levyä pidetään Kuustosen ensimmäisenä varsinaisena soololevynä, vaikka yhden levyn hän oli julkaissut jo vuonna 1979. Kuvaa on käytetty Nuorisotyö-lehden numerossa 2/1993 Hannu Kylkisalon kirjoittamassa jutussa ”Mies, kitara ja kaktusviina. Kansainvälisyyskasvatusta Finnidan koulukiertueella”, s 20–22. Mikko Kuustosesta oli saman kuvan kera pieni juttu jo Nuorisotyö-lehden aiemmassa numerossa 1/1993 otsikolla ”Kuukauden kasvo tammikuussa 93 on Mikko Kuustonen”. Siinä kerrottiin, miten Kuustoselle oli mahdollista lähettää kysymyksiä ja saada niihin vastauksia Nuorisotietopankin kautta ”mikrotietokoneella ja modeemilla soittamalla”.Nuorisotyö-lehden kuva. Kuvaaja: Antero Aaltonen.
Mikko Kuustonen kuvauksen kohde
Merkinnät
Summary in English
Historiatiedot
Asiasanat ja luokitus
Yhteenkuuluvat objektit
Museoarvo
Lähteet
Tiedostot
1 tiedosto(a)
NäytäJulkaiseminen